Kaulakoruja...

Kaivelin arkistojen kätköistä muutaman kaulakorun, joita olen väännellyt.Kuvassa on puuvillanaruun pujoteltuja ja solmulla paikoilleen "lukittuja" muovihelmiä. Luulin aikoinaan tilanneeni netin kautta kivihelmiä, joten yllätys olikin suuri, kun pussi olikin kevyt. Noh, paljoa nuo helmet eivät kyllä maksaneet, ja ainakin niistä on tullut varsin näpsäkkä kaulakoru arkikäyttöön. Koru on arviolta 60-70 cm pitkä.Koru hopeoidusta ketjusta sekä ruskeista helmiäislasihelmistä ja särölasihelmistä. Mukaan on myös eksynyt jokunen fasettihiottu lasihelmi. Koru on pitkä ja sen saa tarvittaessa kierrettyä kaulan ympärille kaksikin kertaa.

Lyhyt postaus tällä kertaa...

Rakkaan korun tarina...

Pohdin itsekseni jokin aika sitten, mikä itse tekemistäni koruista on minulle tärkein. Pohdin, pähkäilin ja hypistelin erilaisia helyjä, joita olen väsännyt. Olisiko se valkea vuorikristalleista ja lasista tehty pitkä kaulakääty? Muovihelmistä ja puuvillanarusta tehty arkikoru? Lasihelmistä pujoteltu vaalea rannekoru? Petrolinsinisistä helmistä tehty kolmirivinen rannekoru?

Ehei, jotain ihan muuta.

Rakkaimman korun ei tarvitse olla välttämättä mitenkään kovin erikoisen näköinen. Tärkeämpää minusta on se, että korulla on jokin tärkeä tarina ja että se muistuttaa jostakin.

Yksi rakkaimmista koruistani on hyvin yksinkertainen: aventuriinidonitsi pujotettuna ruskeaan nahkanauhaan. Nauhassa ei ole edes lukkoa, vaan se vain solmitaan kaulan ympärille.

Prameuden sijasta korulla on oma tarinansa. Se muistuttaa minua aina kahdesta seikkailijasta, jotka kokeilevat kaikkea uutta ja ihmeellistä ja tekevät unelmistaan totta, ainakin välillä. Lisäksi se kertoo tarinaa ystävyydestä ja muistuttaa tärkeästä ihmisestä.

Koru löytyy sekä minulta että parhaalta ystävältäni. Ne ovat meidän korumme.
"Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi, joka antaa kantajalleen omanarvontunnetta ja uskoa itseensä."
Jo korussa oleva kivi - aventuriini - tuo sanana mieleen englannin kielen sanan adventure - seikkailu. Jotenkin se tuntuu kovin osuvalta valinnalta sekä nimensä että ominaisuuksiensa perusteella juuri tähän koruun. Samaten kiven vihreä väri puhuttelee sekä minua että ystävääni.

Varsinaisesti aventuriinin nimi tulee italiasta sanasta a ventura - sattumalta. Kivi muistuttaa lasilaatua, joka 1700-luvulla kehitettiin sattumalta. Tästä juontaa kiven nykykäytössäkin oleva nimi.

Eipä mennyt historiassakaan homma ihan poskelleen: oli yksi maailman ihanimmista sattumista, että törmäsin parhaaseen ystävääni, jonka kanssa voi jakaa elämän valoisat ja nurjat puolet - ja kyllä, myös samanlaiset korut.

Työkoruja...

Kaivelin jälleen kätköistäni muutaman korun, jotka tännekin ajattelin tuoda. Monet liittyvät työpaikkaani tällä kertaa jollakin tavoin.

Tämän kuvan riipus on oman hopealangan kieputteluni tulosta. Kieputtelun sekaan on eksytetty muutama makeanvedenhelmi. Riipus sai seurakseen linkitettyjä helmiäislasihelmiä ja pari lasista/keraamista vaaleanpunaista helmeä. Koru meni Idan naapurin tytölle, ihastuttavalle pienelle otukselle, joka täytti... hmm, olikohan se 10 vuotta? Vai yhdeksän? Olimme kuitenkin joka tapauksessa saaneet Idan kanssa kutsun noille synttäreille ja keksin sitten tehdä lahjaksi korun. Selvitin vielä tytön lempivärinkin, ja punainenhan se toki oli. Synttärit itsessään olivat oikein kunnon perinteiset lastenkutsut, joissa noudatettiin merirosvoteemaa. Olipa ainakin hauskaa! Pikkuiset kutsuivat minua kekseliäästi nimellä "Jätti". Itsetuntoa hivelevää, kyllä.

Työkaverini kuuli minun tekevän koruja harrastuksekseni ja se johti lopulta siihen, että sain viime kesänä ensimmäisen tilaustyöasiakkaani. Miespuolinen työkaverini halusi yllättää tyttöystävänsä ja teetättää korusetin. Yhdessä sitten suunnittelimme, mitä korussa saisi olla ja päädyimme yksinkertaiseen tyyliin. Korussa käytin soikeita labradoriitteja ja kirkkaita Swarowskin kristalleja sekä hopeaa. Korviksissa on myös Balin hopeaa. Settiin kuului kaula- ja korvakorut. Ainakin työkaveri otti tyytyväisenä ne vastaan, toivottavasti tytöllekin kelpasivat.

Kun työasioihin päästiin, esittelen sitten vielä kännykkäkorut, jotka tein lähtiessäni työpaikaltani työsopimuksen päätyttyä viime kesän loppupuolella. (En silloin vielä tiennyt, että palaisin samaan paikkaan töihin jälleen kuukauden kuluttua...) Tein oman osastoni väelle kännykkäkorut, joissa käytin sellaisia värejä, jotka minulle olivat kenestäkin tulleet mieleen. (Minä usein assosioin ihmisiin tiettyjä värejä.) Yllätys oli molemminpuoleinen - sekä antajan että saajien - kun värit olivat menneet melkolailla nappiin: jokainen sai itselleen oikein mieleisen värin, joidenkin tapauksessa kyseessä oli jopa lempiväri.

Aloitus

Aikoinaan tutustuin korujen tekemisen ihmeelliseen maailmaan, kun eräs tuttuni niitä teki ja tyytyväisenä kuolasin hänen blogissaan olevia ihanaisia helyjä. Hiljalleen eksyin myös muihin koruja esitteleviin blogeihin ja helmetti.fi-sivustoon. Mietin itsekseni muiden tekemiä koruja ihaillessani, että olisihan noita mukava osata joskus tehdä. Ystäväni Ida jopa kyseli, että miksi ihmeessä en itse koruja väkerrä, kun selvästi niiden perään olen. (Minut on pikkuisesta tytöstä lähtien tunnettu ihmisenä, joka rakastaa korujen käyttämistä.) Jätin asian hautumaan.

Kesällä 2008 satuin puolivahingossa saamaan kaupassa käsiini kirjaosastolla seikkaillessani kirjan helmitöistä. Se ei ollut edes pahasti hinnalla pilattu, joten nappasin sen mukaani. Automatkalla kotiin lueskelin kirjaa ja into korujen tekemiseen kasvoi entisestään: eihän tämä niin vaikealta selkeiden ohjeiden ja muutamien perusjuttujen jälkeen vaikuttanut! Pääsin kotiin ja naputtelin verkkokaupasta ensimmäiset helmitilaukseni. Mukaan tarttui myös perustyökaluja ja muuta tarpeellista tarviketta. Ilo oli rajaton, kun posti toi muutaman päivän kuluttua paketin kotiin.Ensimmäisenä korunani väkersin hopeasta ja tummanvihreistä kivihelmistä - kuollaksenikaan en enää muista, minkä nimisestä kivestä oli kyse. Nyt myöhemmin katsellessani tuota tekelettä kyllä ihan karmii, kun näkee kaikki alkeellisetkin virheet... Mutta ensimmäiseksi työksi se oli ihan okei. Olen korua käyttänytkin jonkin verran, enimmäkseen töissä.Toinen koruni oli rannekoru, jossa käytin hopeaa, makeanvedenhelmiä ja erilaisia jaspiksia. Mukavan syksyinen koru ja ensimmäinen vaijerikokeiluni.Valikoituja paloja tuotannostani: yksi lempikoruistani, jota käytän melkeinpä viikottain. Soikeita labradoriittikolikoita ja hopeoitua kuparilankaa eivät ehkä ole se loisteliain yhdistelmä, mutta oikein mukava ratkaisu arkikoruksi.
Tämä sininen koru on syntynyt helmiäisläsihelmistä, lasihelmistä ja onpa mukaan mahtunut muutama pikkuinen swarowskin kristallikin tuomaan lisäsäihkettä. Haaveilin loppukesällä jostain tämän tyyppisestä korusta ja lopulta sitten tein sen itse.

Tässä nyt tällä kertaa lyhykäinen ja kuva-anniltaan niukka tiivistelmä. Jatkossa koetan saada aina välillä tänne kuvamateriaalia näytille. :)